Uskonnonvapauden rajat ovat olleet merkittävässä osassa kotimaan julkista keskustelua jo jonkin aikaa. Keskustelun taustaoletuksena vaikuttaa ajatus neutraalista kentästä, jossa kaikenlaiset ”vakaumukset” tulee pitää visusti piilossa ja erillään mieluiten kaikesta julkisesta toiminnasta, ja erityisesti lapsista.
Ajatus kääntyy päälaelleen, kun siirrytään keskustelemaan niin kutsutuista ”sekulaareista” ideologioista. Kävin Turun päivänä keskustelun vapaa-ajattelijoihin kuuluvan naisen kanssa, joka oli sitä mieltä, ettei lapsille tulisi antaa minkäänlaista kristillistä kasvatusta ennen täysi-ikäistymistä. Kun kysyin, mitä hän ajatteli Seta ry:n kouluvierailuista, vaihtui levy täysin ja ne olivatkin ”faktoihin” perustuvaa kasvatusta, ja hänen mielestään hyvin perusteltu osa peruskoulujen opetusta. Monesti uskonnonvapauteen vetoaminen on vain keino kohottaa omaa sekulaarista uskomusjärjestelmää, ja iskeä perinteistä kristillistä maailmankuvaa vastaan.
Todellisuudessa länsimainen maailma, Suomi mukaan luettuna rakentuu täysin kristillisen maailmankuvan, moraalin ja ajattelun pohjalle. Tätä pohjaa ei voida irrottaa romahduttamatta koko järjestelmää kokonaisuudessaan. Tämän olemme jo nähneet monella rintamalla, kun kristillisestä maailmankuvasta ja ihmiskäsityksestä on luovuttu. Totalitaariset ideologiat kuten kommunismi ja fasismi pyrkivät sivuuttamaan ihmisen yksilöllisen arvokkuuden, aiheuttaen ennennäkemättömiä raakuuksia. Tämä jatkuu yhä kohtulasten kohdalla, jotka elävät vailla arvokkuutensa tunnustamista. Nykyään taas seksuaalisuuden ja sukupuolen sekä ihmisen elämän tarkoituksellisuuden osa-alueella kristillinen ajattelu halutaan sivuuttaa, seurauksena syntyvyyden romahdus sekä ennennäkemätön henkinen pahoinvointi erityisesti nuorilla, joilta vakaa identiteetin pohja on riistetty pois.
Suomalainen kulttuuri on kristillistä kulttuuria, ja tämän kieltäminen on lievimmillään typerää ja pahimmillaan moraalittoman epärehellistä. Jos suomalaisen kulttuurin kristillisyydestä luovutaan, on kyseessä jokin muu, uusi yleismaailmallinen ja kansainvälinen humanismi, ei suomalaisuus. En puhu tässä evankelisluterilaisen valtionkirkon valtaoikeuksien laajentamisen puolesta, sillä kyseinen instituutio edustaa 10 vuotta jälkijunassa tuota humanistista ideologiaa, vaan kannustan opettamaan uusille polville syvällisemmin sen maailmankuvan pohjaa, sen kertomuksia ja sen historiaa, jolle koko maamme ja kulttuurimme ajattelu perustuu, eli Raamatun opetukseen perustuvan kristinuskon.
Tämän kulttuurin ja perusarvojemme pohjan opettaminen on mahdotonta, jos kaikki kasvattajat opettajista lähtien pelkäävät tuhansien eurojen sakkoja mainitessaan mitään kristillistä. Kristillinen, hengellinen julistus on kirkkojen tehtävä, mutta kulttuurillinen kristillinen kasvatus kuuluu suomalaisuuteen ja suomalaisiin instituutioihin, eikä niistä tule luopua.