Kaikki uutiset liittyen ammatilliseen koulutukseen tuntuvat viestivän samaa: tilanne näyttää pahalta. Koulutuksen taso on laskenut, opiskelijat lähtevät työelämään vajailla tiedoilla ja taidoilla, opettajien on mahdotonta opettaa resurssien puitteissa kaikkea tarvittavaa tai vaihtoehtoisesti he ovat jo luovuttaneet koko asian suhteen. Toki rahallinen panostus lienee osaratkaisu pulmaan, mutta kuten monessa muussakin asiassa tulisi demografisen muutoksen sekä muiden aikamme ilmiöiden takia pohtia myös suurempaa rakenteellista uudistusta. Uudistaa ei tule toki vain uudistamisen ilosta, eikä ole tarkoituksenmukaista tai edes mahdollista heittää koko vanhaa järjestelmää pois, vaan pikemminkin tulee sen pohjalta kehittää tehokkaampia toimintatapoja.
Ensiksikin: Pakollinen toinen aste on aiheuttanut uusia ongelmia sekä vanhojen ongelmien pahenemista erityisesti ammattikouluissa. Heikosti motivoituneita opiskelijoita ajautuu nimenomaan monille ammattikoulun aloille alhaisten sisäänpääsyvaatimusten vuoksi, ei niinkään oman kiinnostuksen tai motivaation takia. Tämä jo itsessään aiheuttaa ylimääräistä päänvaivaa opettajille, kun he joutuvat oikeasti opiskelusta kiinnostuneiden opiskelijoiden lisäksi paimentamaan myös vain pakon takia siellä olevia.
Toinen aste tulisi ehdottomasti palauttaa vanhan järjestelmän mukaisesti vapaaehtoiseksi. Tavoitteena ei tietenkään ole jättää ketään vain peruskoulun varaan, mutta mahdollisesti toiselta asteelta poisjäävien opiskelijoiden kohtaamiseksi on kehitettävä jokin muu keino kuin pakottaminen aloille, joista he eivät ole lainkaan kiinnostuneita. Ammattikouluissa on ensisijaisesti panostettava motivoituneiden opiskelijoiden opettamiseen, eikä väliinputoajien päivähoitoon.
Toisena mahdollisuutena näen oppisopimustoiminnan kehittämisen sekä sen roolin kasvattamisen ammatillisessa opetuksessa. Monet jo hyödyntävätkin tätä mahdollisuutta, mutta siinä on yhä paljon mahdollisuuksia. Samalla se vapauttaisi opettajien resursseja, mikäli suurempi osuus oppimisesta tapahtuu työpaikoilla. Tavoitteeksi voidaan ottaa esimerkiksi Saksan järjestelmän kaltainen kokonaisvaltainen työssäoppimisen ratkaisu. Ammattikoulujen tulisi solmia pidempiä yhteistyösuhteita paikallisten suurempien yritysten kanssa, ja tarjota siellä työskenteleville henkilöille mahdollisuutta suorittaa lyhyitä pedagogisia opintoja tukemaan jatkuvaa työssäoppimista yrityksessä.
Kolmantena voitaisiin ajatella yleissivistävien opintojen muuttamista erikseen valittaviksi opinnoiksi. Niiden tarkoituksena on valmistaa ja antaa kelpoisuus ammattikorkeakouluun hakemista varten, mutta näen tarpeettomana kaikkien ohjaamisen korkeakouluihin. Tällä menetelmällä ammattiopintojen kesto voisi olla mahdollisesti vain kaksi vuotta, ja halutessaan opiskelija pääsisi työelämään aiemmin kehittämään ja syventämään osaamistaan koulun opintojen pohjalta. Tämä toisi myös kustannussäästöjä monella tapaa.
Ammattiopinnot tuovat tärkeän panostuksen monille yhteiskuntamme kriittisille toimialoille, jotka eivät ole katoamassa minnekään teknologisen kehityksen myötä. Olisi siis syytä ryhtyä toimeen kunnostamaan näitä oppilaitoksia nykypäivän vaatimuksiin.